Euroopanreissu LT:llä vuonna 2000

Kaitsu oli vuonna 1999 MS-TechEdissä Nizzassa XX:llä ja siellä päätimme, että seuraavana kesänä lähdetään kiertämään Eurooppaa päämääränä Välimeri. Matkatavaroiksi valikoitui ensisijaisesti vaimot ja toissijaisesti kaikki se mitä vaimot saivat mukaan mahdutettua. Matti kirjoitti oman versionsa tästä matkasta jo kaauan sitten, mutta nyt kun minulla tuntuu olevan aikaa ja ajokausi on tältä vuodelta ohi, tunsin tarvetta täydentää tarinaa omilla muistiinpanoillani ja valokuvillani.

Lähtöhetki koitti ja ajoimme vaimoni Päivin kanssa täyteenpakatun pyörämme Helsinkiin, Katajanokan laituriin Finnjetin lähtöjonoon.

Päivi, onks sulla tulta? Tämä kysymys toistui päivittäin ainakin kymmenen kertaa. Jostain syystä sytytin tai tulitikut eivät koskaan olleet mukana.

Tässä jännitti vielä aikalailla. Olinhan ensimmäistä kertaa lähdössä moottoripyörällä ulkomaille ja vielä vaimo kyydissä. Kaikista etukäteispelotteluista huolimatta sidontatarpeet riittivät ja LT saatiin sivutuelle kanteen kiinni, etujarru lukittuna rengas seinää vasten. Vielä sidottiin iso kumikiila takapyörän taakse ja siihen sai jäädä Itämeren heiluteltavaksi ja Jetin täristeltäväksi.

Hyttiin kiivettyämme saimme nopeasti kotoisan sekamelskan valmiiksi, joten viisainta oli vetää farkut jalkaan ja lähteä baariin. Jetin Bacchus-baarissa oli tunnelma kohoamassa ja pöydissä näytti olevan mopomiehiä useampiakin, jutuista ja kartoista päätellen. Ainakin Execuuttorit erottuivat joukosta. Nautiskeltiin tummaa olutta ja suunniteltiin tulevia, kun pöydän viereen tuli täysmittainen turkulainen ihmettelemään josko pöydässämme olisi tilaa vielä yhdelle motoristille. Kyseltiin siinä kuulumiset ja saatiin selville, että kaverit oli luistaneet suunnitelmista ja mies oli joutunut yksin matkaan, kun vaimokaan ei työkiireidensä vuoksi päässyt mukaan. Kutsuttiin tulokas seurueeseen, kyllä sitä nyt kahden pariskunnan voimin aina yksi ottopoika hoidetaan.

Aika veijariksi tuo Matti sitten osoittautuikin. Moottoripyöräily- ja matkailukokemusta kuulosti juttujen perusteella olevan koko porukan tarpeiksi. Kun ei meillä kummempiakaan suunnitelmia Välimeren ja karttojen lisäksi ollut ja kokemustakin tällaisesta reissaamisesta puolella porukasta tasan nolla, niin otimme Turun tulokkaan matkaoppaaksemme. Vähän tietysti jännitti miten tuon perässä pysyy näköetäisyydellä, kun paidassa luki:"elämä alkaa 200:ssa" ja meikäläisen pyörästä alkaa elämä loppua juuri noilla paikkeilla. Sanoinkin Kaitsulle, että seuraa XX:llä ukkoa ja tarvittaessa opastaa meidätkin taukopaikalle vaikka puhelimella. Kaikenlaista sitä ihmisen päässä pyöriikin "vieraalla maaperällä" - eihän se mihinkään karkuun päässyt, kun tankkausväli oli 200km meidän 350:tä vastaan. Aina tankilla kele.

Seuraavana päivänä Jetin luukusta aukeni Rostockin rannassa vieras maaperä ja lähdimme Matin opastuksella katselemaan moottoritien nähtävyyksiä. Ajeltiin rajoituksen päättymiskyltille ja ryhdyttiin hilseenpoistoon. Vauhtia oli mittarissa tuollaiset 160, tai vähän yli jonkin matkaa, jonka jälkeen opas suuntasi huoltoasemalle. Mittarille pysähdyttyämme alkoi takapenkin suunnasta kuulua merkillistä moitetta käyttämästämme matkanopeudesta. Ei ollut vaimoparka vielä saanut kunnon mopokyytiä kertaakaan ja saattoihan se olla aika pelottava kokemus uudella mopolla uusiomotoristin kyydissä. Otin kuuliaisesti moitteet vastaan ajatellen, että kyllä se siihen tottuu ja tottui. Takaisin tullessa nukuskeli 200:n vauhdissa. Sen huomasi kun kypärä alkoi kopsahdella olkapäähän ja piti antaa merkkiä reiteen, ettei ote kokonaan herpaannu. Vaikeahan LT:n takajakkaralta on tippua ja kuskikin voi asiaa auttaa nojaamalla taaksepäin, jolloin matkustaja on puristuksissa selkänojan ja kuskin välissä.

Matin ehdotuksesta päätimme ajaa A9 motaria Berliinin ohi etelään aina Tsekkien korkeudelle, missä piti olla vain motoristeille tarkoitettu majatalo Sormitzblick, jossa päästäisiin oikein reissutunnelmaan.

Ja päästiinhän siellä. Istuttiin nahkahousujen pöydässä ja syötiin hyvin, luettiin vieraskirjoja ja juotiin muutama olut palanpainikkeeksi.

Aamulla pakattiin tavarat hyvissä ajoin ja seurailtiin Matin matkasuunnitelman mukaista reittiä, kohti seuraavaa motorrad pensionia, Alppeja ja Välimerta.

Lepopäivä Kitzbuhelissa

Kitzbuhelissa vietimme kokonaisen päivän ajamatta metriäkään. Kierreltiin kaupungilla torikojuja, osteltiin juustoja, leipää ja punkkua. Siirryttiin kaupunginpuistoon piknikille ja oltiin ihan rennosti. Päätettiin porukalla lähteä köysiradalla viereisen Hahnenkammin laskettelurinteen päälle maisemia ihailemaan. Ensikertalaiselle se oli mahtava elämys.

Seikkailu alkaa

Aamiaisen jälkeen aamuauringon lämmittäessä Matti lähti johdattamaan joukkoa kohti Grossklockner Hochalpenstrassea, jonka piti sitten olla yksi matkan nähtävyyksistä. Ja olihan se, kehrejä riitti. Kokematon kuski joutui monta kertaa miettimään miten LT:n saa kääntymään takaviistoon ylös oikealle niin, ettei vauhti hyydy kesken mutkan, tai peli ajaudu vastaantulijan kaistalle. No mutkia sitten riitti harjoitteluun. Saavuimme Hochtoriin, joka on ylityksen korkein kohta 2504 m:ssä. Siitä alaspäin meno jo olikin helpompaa, jotenkin vaan alas oikealle oli helpompi taittaa kuin ylös.

Välimerelle mars

No niin, nyt on alppeja tutkailtu tarpeeksi ja Välimeri odottaa. Matti keuli Itävallasta Italiaan. Lähdettiin posottelemaan kohti Venetsian laakiota ja Adrianmerta. Lämpö alkoi nousta ja etsittiin ruokapaikka, joka ei tasollaan huimannut, mutta nälkä oli. Lämpö alkoi lähennellä kolmeakymmentä astetta kun letkamme seurasi Mattia kohti Lido Di Jesoloa, joka oli oppaalle tuttu ennestään. Keskustan matkailutoimistossa tytöt tekivät jonkin aikaa selvitystä ja saimme kuin saimmekin kolme huonetta yhdestä rantahotellista. Hotelli löytyi, kun laitettiin Matti etsimään ja sitten koko porukka perässä paikottamaan mopoja hotellin parkkiin. Matti oli jotensakin epäluuloinen, mutta lopulta mopot olivat turvassa autojen takana, jopa niin, että poislähtiessä, piti muutama kuski kutsua siirtämään kotilonsa pois tieltä.

Rantaloman aika

Venetsiassa oli "pakko" käydä

Rantalomaa

Gardajärvelle

Matka jatkuu

Bregenzissä oli musiikkijuhlat menossa ja olivat rakentaneet mahtavan esiintymislavan juhlia varten. Selvittämättä jäi mistä luurankoteema tuli.

Takaisin pohjoiseen

Unter den Linden

Jetti lähtee takaisin

Vihdoin kotona

Borta bra, men hemma bäst, sanoivat jo muinaiset ruotsalaiset. Olivatkin muuten kovia matkantekijöitä jo viikinkiajoilla, puhumattakaan Kustaa II Adolfin tai tsätsätsätsätsääreporin seuramatkoista. Parasta Finnjetissä on se, että Ruotsi kierretään sopivan kaukaa.

©- juha - 04.12.2006 20:36:40 Paluu