Ympäri Eurooppaa 2.7-26.7 2002

1. päivä

Kauan odotettu päivä valkeni harmaana. Puettiin tallilla vermeet päälle ja ajettiin viemään luvattu kirja Laurille. Onneksi huomasin harmaudesta huolimatta, että aurinkolasit jäivät tallille ja ajettiin vielä lenkki takaisin niitä hakemaan. Kello 6:30 saatiin viimein etupyörä etelää kohti. Tähtihovin suihkulähteen kohinassa syöty sämpylä sai Päivin uhkailemaan, että tänne ei sitten tulla enää ikänänsä. Katajanokan Nesteellä tankattiin klo 9:30, sillä Saksaan on pitkä matka. Finnjetin jonossa saimme taaksemme R1:llä ajavan Juhan, joka malttoi mukana aina Magdeburgiin saakka. Eipä ole laivaan ajo ja pyörän paikoitus koskaan ollut näin helppoa, ei edes hiki tullut ja narutkin olivat uudet ja puhtaat.

Kiipeiltiin hyttiin, heitettiin ajokamppeet pois ja kipaistiin pikapikaa Bacchus-baariin. Baarissa toimii jonkinlainen deittipalvelu, eli halutessaan sieltä saa aina ystävän. Muutaman Guinnessin jälkeen baariin saapuivat Masa GSX1400 ja Anita SV650. Juteltiin niitä näitä ja todettiin suunnitelmat sekä tavoitteet ja odotukset reissulta samansuuntaisiksi. Siirryttiin ravintolan puolelle ja koettiin iloinen yllätys. Niko oli siirtynyt Siljan hommiin, kun välimeren kolesteroliton ei käynyt tuppukylässä kaupaksi. Tilattiin biisonia ja saatiin jälleen kerran nauttia asiantuntemuksesta ja loistavasta palvelusta. Tähän on hyvä verrata etelämpänäkin, vaikkakin ehkä epäreilua etelän tarjoilijoita kohtaan.

289km

2. päivä

Jetti saapui Rostockiin venyttelyjen, odottelujen, pitkien unien, lyhyiden unien ja monen kartanlukurupeaman jälkeen ajallaan. Aamu näyttäytyi harmaana, kevyttä sadetta - siis Saksa. Lähdettiin letkasssa, Masa, Anita, Juha ja me etsimään sitä hauskaa vapaan nopeuden merkkiä, jossa on neljä viivaa oikealle ylös taivasta kohti. Suhautettiin kohti Berliiniä risteykseen numero 13 josta käännyttiin tielle numero 103 kohti Pritzwalkia ja jatkettiin edelleen Magdeburgiin spagetille. Juha oli matkalla Milanoon ja oli varannut majoituksen Braunsweigista. Päästettiin mies matkaan, kun ei enää keksitty hyviä vedätyksiä ja tuntui muutenkin olevan pojalla suunnitelmat kohdillaan. Jatkettiin tietä 14 etelään. Anitaa alkoi huolettaa SV:n bensan riittävyys ja niinpä poikettiin Ausfartin kylään etsiskelemään tankkauspaikkaa. Kohdalle sattui Stasfurt josta SV sai muutakin kuin pelkän hajun tankkiinsa.

Valittiin tie 180 Kohti Eisleben Lutherstadtia. Pikkutähyilyllä löytyi kohtuuhintainen (59€) pieni hotelli yöksi. Isäntä oli kovin katkeran oloinen elämäänsä uudessa saksassa. Ennen oli sentään kaikki hyvin kun kuljettiin polkupyörällä, eikä tarvinnut pohtia bensan hintaa. No vaimokin sitten otti ja lähti, mies raukka jäi yksin hoitamaan hotellia tyhmän, vastuuttoman pikku blondin kanssa - VOI VOI. Hyvät safkat likka kuitenkin osasi väkästää. Ihan ok majapaikka. Saunakin olisi ollut tarjolla, jos vain olisi tultu vähän aikaisemmin.

396/685km

3. päivä

Herätyksen ajankohdaksi asetettiin 7:30, mutta kuka sitä niin pitkään jaksaa nukkua - ainakaan näin alkumatkasta. Niinpä sitten oltiin jalkeilla jo 6:00. Niin se loma alkaa. Puolipilvistä, aika kylmää. Kokeilin, josko uudelleen pakkaus auttaisi alentamaan painopistettä. Tänään on tarkoitus ehtiä Adelsdorfiin, jossa Masa ja Anita menvät sukulaisiin. Me jatketaan kohti Garmisch-Partenkircheniä ja BMW partya. Ajettiin aivan Wagnerina pikkukyliä ja vielä muutama pikkukylä päälle. Kaksi pisaraa vettä - tosi vähän Saksaksi! Nähtiin haukkoja, lampaita, mutkia ja currywurstia. Saalfeldissa tai jossain 85 tiellä kun luulin olevani kartalla, palauduin Saksan pinnalle ja niinpä Sormitzblickin sijainti jäi selvittämättä. On se kumma, että toisten kartat - ja silmät on aina tarkempia.

Tällä reissulla kaikki lukevat sujuvasti karttaa (tämä juttu liittyy siihen, että minulla on tapana aamuistunnon aikana perehtyä päivän reittiin, niin ettei tartte sitten ajon aikana hiplailla silmälaseja päähän. Aina niin raikasälyinen vaimoni on ryhtynyt nimittämään näitä istuntohetkiä kartanluvuksi).

Tänään ajettiin koko päivä 9:30 - 19:00. Vesipaussi, tankkaus ja kaffet, wurstit ja parit röökit.

Matkaa oli linnuntietä parisataa, mutta maita pitkin kummasti enemmän. Muutama umleitung ja siinähän sitä sitten pyörittiin kuin karusellissä. Puuskainen sivutuuli kallisteli LT:tä kuin purjelaivaa varsinkin ylävillä pelloilla. Hauska peli tuo LT, antaa sen hoitaa nuo sivutuulipuuskat kun se osaa mainiosti nojata vastatuuleen ihan itsekseen. Kestää vain hetken, kun siihen tottuu ja sitten se onkin jo hauskaa. Lämmintä oli 15-19 astetta. Matti paleli koko päivän. Minä taas riisuin toisen paidan vesipaussilla ja hikoilin senkin jälkeen. Oi Itaalia, luokses kaipaan niin. Huomenna mennään motaria garmischiin - saapas nähdä kauanko sitä touhua jaksaa ja mitä haaviin tarttuu. Yövyttiin Adelsdorfin pienessä hotellissa ja opittiin mitä tarkoittaa "salad mit musik". Ei, ei tullut viulistia, vaan kastiketta.

384/1069km

4. päivä

Aamulla keli näytti tosi hyvältä matkan taittamiseen. Liikkeelle lähdettiin vasta 11:30, koska matkaa ei ollut paljon. Ensin Nurnbergiin ja siitä 2-tietä etelään - siis pikkutietä, mitä nyt vähän motaria välillä. Aurinkoarmas lämmitti ja mopo oli pakko pestä, koskapa odotettavissa oli aikamoinen joukko tuijottelijoita, asiantuntijoita ja muita vertailijoita.

40 km ennen GP:ä horisontti nousee muutaman kilometrin taivaalle ja Zugspitze on kyllä upea näky. Tiekin alkoi mutkitella mukavasti ja mopoja oli liikkeellä niin, ettei yksin tarvinnut ajella. Viiden aikaan oltiin perillä ja hotelli löytyi helposti moukan tuurilla ja varauskin oli kunnossa. Siispä suihkuun ja taloksi, mikä normaalisti tarkoittaa, että tavarat leviävät 30 sekunnissa ympäri huonetta siten, että kaikki on näkyvillä, eikä mitään tarvitse etsiskellä. Liekö nyt sitten saksalaisuus jo tarttunut vaimoon, ei nimittäin koskaan ole huone ollut näin siisti. Kylille go - go - go. Keskustahotelli tyrkytti isolla kyltillä paulaneria (olut) ja pfifferlingiä (kanttarelli) ja tartuttiin pyydykseen. Sijoitettiin 33€ henkilökohtaiseen hyvinvointiin, mikä tuntui tukevan tarpeeseen. Olipa vielä hyvääkin. Keli oli edelleen kohdallaan ja terassin auringonpaisteessa olo oli lähes taivaallinen. Shuttlebussi vei rautatieasemalta BMW-bikers meetingiin.

Olutteltta löytyi suht vaivattomasti ja - hetkinen, puhutaanko tuossa pöydässä suomea?

BMW-kerhon edustustohan se siellä kokoontui kahden suomalaispariskunnan ja yhden suomalais-virolaisen seurueen voimin. Ajeltiin siinä oluiden äärellä Malesia, Thaimaa ja Uusi-Seelanti ristiin sun rastiin. Myöhästyttiin sitten sopivasti bussista ja siiryttiinkin sitten bailaamaan.

Solisti oli kyllä hyvä ja muistaakseni osasi laulaakin.

307/1376km

5. päivä

Tänään jatketaan ajamista vain kuppilan pöydässä. Alppeja ei näy, pelkkää harmaata pilveä jossa on sisällä tajuton määrä vettä, joka ei sitten pysynyt siellä pilvessä.

Katsotaanpas onko omassa hotellissa olutta kaupan. Jo vain meillä kävi tuuri, eiköhän istuta taas ihmettelemään. Paikan nimi on Alpengross, seinillä kymmenittäin pienten sarvipääelukoiden jäännöksiä - syököhän ne niitä ihan oikeasti vai onko tavoitteena saada vain kallonpala sarvineen seinälle. Keski-ikä salissa laski parikymmentä vuotta kun astuttiin sisään - eikä tässä enää mitään pentuja olla. Sataa kaatamalla, mutta olut on kuitenkin tosi mallikasta. Siirrytään taksilla partypaikalle ja jatketaan ihmettelyä. Paraati lähdössä juuri pahimman sateen aikaan. Eiköhän me mennä telttaan syömään kartoffelisalaattia ja pienet palat Herbiestä - kuinkas muuten.

Ollikaisten kanssa tutkiskeltiin Garminia, kyselin iPodin liittämisestä LT:n radioon ja BC-1 intercomiin. Selvyyttä tähän ei saatu, mutta jätin osoitteen pojalle, joka lupasi palata parin viikon kuluessa kirjeitse - no sehän nähdään (nähtiin, täydelliset kytkentäkaaviot tuli postitse, mutta ei ehdotusta siitä miten kytkentä pitäisi suorittaa).

Stuntti Jean-Pierre hyppyytti mopoja, mutta LT oli lähes liian kova pala, koska vain kaksi viidestä nostosta onnistui. Takarenkaan se kumminkin osasi polttaa - suojautui kai savuverhoon alamittaisen suorituksen jälkeen. Ei sillä, että itse uskaltaisin edes yrittää.

Sade oli hellittänyt, joten päätettiin katsella maisemia rauhassa ja käveltiin hotellille. Syötiin vähän leikkeleitä, otettiin oluet ja painuttiin nukkumaan.

6. päivä

Sunnuntaiaamu valkeni kauniina ja edessä odotti Deutsche Alpenstrasse. Nopea fruhstuck ja suunnattiin polulle. 4 tunnin kuluttua oltiinkin jo Berchtesgadenissa. Kaupungissa on tosi hyvä majoitusinfopiste asemaa vastapäätä. Kolme suomalaista mopoakin sattui samaan aikaan siihen, mutta tuntui pojilla olevan kiire tai jotain, kun ei oikein jututtanut. Majoituttiin vuoristosairaalaan. Klinik Sonnenhof sijaitsee huiman 24% mäen päällä kahden yli 90 asteen mutkan takana. Mopo pääsi talliin, me suihkuun ja sitten kipaistiin mäkeä alas syömään. Päivystettiin oluen kera terassilla Masan ja Anitan saapumista ja opastettiin pariskunta hotelliin. Lähdettiin ostoksille Bahnhofin kioskiin, josta löytyi vallan mainio taskutuhkis. Syötiin kallista kinkkiruokaa, eikä Pekingin punaviinikaan saanut meistä ystävää. Mutta kiivettiin viinipullojen kanssa mäkeä ylös omalle parvekkeelle ja parannettiin maailmaa, kunnes viini loppui. Nukkumaan mentiin oikein mukavissa tunnelmissa.

226/1602km

7. päivä

Aamulla seitsemän aikaan meidän pikku piha-alppi, Wasserwandkopf, oli pukeutunut sumuharsoon, mutta ympärillä taivas oli kirkkaan sininen. Kosteusprosentti lähentelee sataakymmentä kunnes aurinko alkaa kunnolla lämmittää. Tänään vietetään seikkailupäivä. Ensin jänskättiin pihatietä alas paska-auton perässä pysähdellen, mutta hienosti meni. Seurattiin Masaa kohti Kehlsteinhausia ja saavuttiin mukavan mutkatien jälkeen 1€:n parkkikselle, josta pääsee bussilla Kehlsteinstrassea Aatulle synttärilahjaksi rakennetun alppimökin kellariin. Messinkihissillä 124 m ylös mökkiin, pääsee tosin jalkaisinkin, kuten saimme vielä todeta. Hissikäytävässä kaikuu upeasti - kannattaa huhuilla. Mitäpä tuohon osaisi sanoa, saksalaiset insinöörit ovat olleet asialla. Minä en ehkä valitsisi tuollaista tonttia mökin paikaksi, kun Päijänteen jyrkkä rantatörmäkin oli liikaa. Tämä nyt kuitenkin on yli 1700 metrisellä nyppylällä.

Kiipeiltiin muiden turistien mukana kiltisti mökin takapihalle, sinne mistä ne kuvat otetaan. Ostettiin kaffet ja kuchenit. Mattipa otti nätisti Anitan liikunnalliset tarpeet huomioon ja äänestyksen jälkeen kävelimme rinteen alas. Eipä poika arvannut, että päiväliikunnasta tuli suoritettua vasta murto-osa. Alas päästiin ja bussimatkan jälkeen löydettiin mopoleiri.

Anita osti uuden huivin. Päivi ei ollut ihan varma, joten huivi jäi ostamatta. Ressukan pitäisi päästä oikein kunnon shoppailukouluun. Toisaalta LT:n laukut ei veny ja ovat kyllä täynnä muutenkin. Rajalla papukaijabaarissa stripattiin vuorit pois ja nautittiin isot fantat. Viheltelin papukaijan kanssa kilvan kwai-joen siltaa nuotti kerrallaan. Minua viksumpi lintu, jaksoi vedättää niin kauan, että aloin tuntea itseni tosi tyhmäksi.

Matka jatkui Ötzien puolelle, jossa meitä odotti unohtumaton seikkailu jääluolassa (höhle). Ajettiin ylös parkkikselle ja lähdettiin tarpomaan kohti luolan sisäänkäyntiä, jonne oli oman oppaamme kertoman mukaan parisataa metriä. My ass, ainakin pari kilometriä. Luolalle päästyä olinkin sitten jo valmiiksi tunnelmaan virittäytynyt. Luolakypärät päähän ja karbidilamput kouriin. Onneksi oli takin vuorit mukana. Luolassa on tietenkin lämpötila nollan vaiheilla, eihän se jää siellä muuten pysyisi. Kun tunnelin ovi avattiin kävi semmoinen huju, että lyhytkin tukka lepatti ja kypärä tempoili itseänsä ilmavirran mukaan. Sääliksi kävi joitakin turisteja, jotka eivät olleet mopotamineissa liikkeellä, vaan tietenkin hellevarusteissa. Paikallisopas taisi antaa luolansuulla heikommin varustautuneille tilaisuuden palata takaisin, mutta ei, sinne vaan kuntoilemaan. Vanhempi ameriikanmamma sai jonkun kohtauksen.

No olihan se upea, kun sinne viimein päästiin ja ovi oli suljettu. Ylhäällä luolassa oli luonto-äiti tehnyt monin verroin saksalaista insinööriä mahtavampaa työtä. Ensimmäiseltä, luolan vuonna 1879 löytäneeltä jäppiseltä oli hyytynyt pito jäätikkörinnteen puoleenväliin, oli nimittäin 70%:n nousu. Apujoukot olivat sittemmin rakentaneet portaat, joiden sen seitsemääsataa rappusta pitkin pääsimme kallion sisällä ihailemaan hitaasti, mutta varmasti muuttuvaa jäätikkömaisemaa. Ei hihitelty, mutta huohotettiin ja hämmästeltiin. Päästiinhän sieltä sitten uloskin, ja kipaistiin takaisin pyörille.

Tässä vaiheessa alkoivat nähtävyydet riittää ja suunnattiin Halleiniin ja takaisin Berchtesgadeniin. Ei tosin sitä reittiä mitä piti, vaan pidemmän kiertotien kautta.

131/1733 km

8. päivä

Aamutaivaalla on ryppyjä piha-alpin takana. Päivin mukaan se tietää sadetta huomiseksi. Tänään ei kuitenkaan huolehdita mokomasta, vaan ajetaan Grossklockner Hochalpenstrassea Italiaan.

Muutaman passin kautta siirryttiin passkanhajussa Plöchenpassin kautta Kanadaan.

Mukavasti mutkia, uukäännösharjoitus ja pyörä nurin. Ollaan Kanadassa, Italiassa. Pikku hotelli keskellä ei yhtään mitään. Viisaan oloinen rekku haukkui Päivin viininhakuretkellä.

305/2038 km

9. päivä

Mukava perhe, mahtava aamiainen hotellin etupihalla.

Baaritiskillä uskovaiset saivat viimeisen voitelun ja ruvettiin ajamaan mutkia. Joku hölmö turisti lähti kiipeämään jyrkkää rinnettä ylös ja sai aikaan pienimuotoisen kivivyöryn tielle. Säikäytti. Mahdottoman upeita polkuja. Cortina di Ampezzosta ajettiin Passo di Falzaregon kautta Arabbaan kerrassaan kahdeksi yöksi, jotta saadaan ajaa ympyrää ilman paketteja.

156/2194 km

10. päivä

Matilla on maha kipeä, mutta lähdetään kuitenkin heittämään pikku lenkki Sellan ympäri. Että oli mukava ajaa. Maisematkaan ei ole huonot noilla tienoilla.

122/2316 km

11. päivä

Matti lähti pohjoiseen, Anita etelään ja me kun ei valittu puolta, lähdettiin sinne välille.

Oma pyörä on siitä kätevä, että erimielisyyden sattuessa voi valita suuntansa ihan itse. Hienoa tietä Valdobbiadene nimiseen kylään, joka valittiin ihan vaan nimensä perusteella. Päätettiin jäädä ihmettelemään vaikka paikka näyttikin kovin hiljaiselta. Joku ihmeen siestaviikko oli meneillään ja lähes kaikki paikat oli kiinni, ihan umpikiinni. Lämpöä oli Venetsian laakiolla semmoset +35 varjossa. Keskustasta löytyi hotelli Diana, jonka asiakaskunta taitaa olla viininostajia ynnä muita businessihmisiä. Ihan ei oltu niinkuin kotonamme respassa hikisinä, rukkapuvuissa, kypärät käsissä ja laukut olalla. Huone edusti modernia italialaista funktionalisimia, eli poikkesi kovasti valitsemastamme tasosta, mutta ilmastointi pelasi loistavasti. Hotellinkin ravintola oli kiinni, mutta aukeaisi kuulemma seuraavana päivänä - sitähän me ei jäädä odottelemaan. Etsittiin osteria, josta saatiin pastaa ynnä litra punkkua ja mitä sitä matkalainen muuta tarvitseekaan. Okei, olihan siellä varsin originaalin oloinen ukkobaarikin, josta saimme camparisoodaspumante -reseptin kotiin tuomisiksi. Tuollaiset ovat sikäli mukavia tuliaisia, että eivät vie tilaa kassista. Vielä löytyi kioskintapainen, jonka terassilla nautittiin suun kautta paikallista proseccoa, joka menee sujuvasti tukan alle ja aiheuttaa joillekin kamalan säryn. Pinot Grigio -rypäleistä tehty valkkari maistui siellä hyvältä, mutta ei siihen kotona sitten tottunutkaan.

258/2574 km

12. päivä

Aamiainen tänään avautuvassa ravintolassa oli poikeuksellisen runsas ja maittava, kunhan hiusrajaa oli ensin hellitty tukevasti buranalla. Pakattiin tavarat ja heitettiin hyvästit Valdobbiadenelle. Suunnaksi Via de veneto ja edelleen Tarvisio, joka kuulemma on mielenkiintoinen rajakaupunki, johon Özit ja Sloveenit tulevat markkinoille.

Ensimmäinen vuoren ylitys oli mielenkiintoinen. Pystysuoraa seinämää lähti tie, jonka mutkat oli louhittu kallion sisään tunneleihin. Ei kai se mutka ole kuin 180 astetta, mutta siihen kun liitetään märkä (jäinen) tie ja 20%:n nousu, niin johan alkoi tuntua jännältä. Pikkuteitä vielä muutaman passin ja Sella Nevean ylänkö-sorakuoppa-metsä-kuivajoki-erämaan kautta ojanpohjalle saakka ihmettelemään valtavia sorakuoppia tai mitä nyt sitten olivatkaan - jäi selvittämättä, kun piti keskittyä siihen miten LT nousee takaisin tielle jyrkkäreunaisesta sadevesirännistä. Ei edes pysähtynyt, mutta pirun lähellä kallioseinämää kyllä käytiin. Intercomista kuului tukeva voimasana ja laadittiin hengityksen tasaannuttua sopimus, että kukin keskittyy omiin hommiinsa: minä ajamiseen ja vaimo katselee maisemat. +31.5 astetta celsiusta ja scorzio.

Tarvisioon tullessa otettiin ensimmäinen hotelli oikealta. Siinä oli myös paikallisen politin parkkipaikka, joten tuntui ihan turvalliselta jättää mopo pihan perälle. Paikka oli ihan kaupungin laidalla ja siitä eteenpäin talsiessamme löysimme markkinapaikan ja bazaarit. Tehtiin vähän ostoksia ja läheteltiin tekstiviestejä. Kylän toisella reunalla järjestettiin ulkoilmaesitys jazzia, tangoa, harsokankailla ja värivaloilla höystettyä tanssitaidetta. Vaikuttavaa. Tarvisiosta meinasi jäädä keskusta näkemättä, onneksi esityksen jälkeen oli kamelit loppu ja piti lähteä ostoksille. Kysyttiin pääkadulla jostain ravintolantapaisesta tupakkaa. Lakoninen vastaus kuului, että tuohon suuntaan 300m, keskustasta löytyy. No joo, meidän hotelli oli siis aivan kaupungin laidalla, mutta hyvä ja vain 47€.

248/2822 km

13. päivä

Tarvisio-Feldbach. Lähdettiin laiskotellen liikkeelle Itävallan alareunaa pitkin. Kunnes sade alkoi. Ajoin juuri harhaan kohti Slovenian rajaa, kun mopo yhtäkkiä meinasi lähteä käsistä. Perä irti valkoisesta viivasta ja pulssi kahteen sataan. Tuore asvaltti oli juuri alkaneen sateen jäljiltä kuin rasvattu. Ja nyt kyllä mennään motarille. Vignettikin hankittiin rajalla moponpesupaikalta. Vedettiin hetki motaria ja käytiin jossain hofissa syömässä hyvät wienersnitselit. Pihalla oli paljon rekkoja ja se oli taas kerran osoitus maittavasta ruoasta ja hyvästä kahvista. Vielä 20 km motaria ja kummallekin riitti, tulpat hiersi ja pisteli, muutenkin tuntui tosi typerältä. Seuraavasta ulos ja takaisin pikkuteille seikkailemaan. Suunnistajalla oli sopivasti töitä kun kaupunki toisensa jälkeen puuttui kartalta. Mutta itäänpäin oli suunta ja lopulta oltiin Feldbachissa. Joku hotelli mainosti komfort huoneitaan lähes joka kadunkulmassa, nuolia oli sinne ynnä tänne. Kaupungin yksisuuntaiset ajettiin +32 helteessä ristiin rastiin todetaksemme, että kiinni on. Löytyipä kuitenkin avoin majatalo joka suostui majoittamaan kaksi hikistä motoristia. Parkkipaikka oli talon takana, mutta pikkuisen pitkän ja monipolvisen polun päässä. Kohdalle osuin, kun ohjeen mukaan otin neljä kertaa ensimmäisestä vasemmalle ja sitten jo Päivi olikin vilkuttamassa suoran päässä ja sitten vielä yksi vasen. Suihku! Parvekkeelta näkyy ainakin kolme kirkontornia ja oletettavasti saamme kuulla kellonsoittoa. Tulihan sitä, 4+8+100 lyöntiä klo 19 ynnä kilinkolin joka vartin päästä. Siirryttiin hellän hetken jälkeen alakertaan valtaville snitzeleille. Isäntäväki on tosi ystävällistä, vaikkei yhteistä kieltä juuri olekaan. Tämän päälle on pakko vähän kävellä, ainakin jos ei sada. Oltiin keskustassa pienellä terassilla kun alkoi tuulla niin, että kevyet katokset nousivat ilmaan. Lähdettiin samantien hotellille ja ehdittiin juuri ja juuri sateen alta huoneeseen. Satoikin sitten koko yön, vaan eipä haitannut kun loppui aamuksi. Tässä maassa on palokunta joka kylässä ja pirskeitäkin pitävät. Maissia tai hirssiä kuivuu talojen seinillä ja paikoitellen paska haisee niin, että silmiä kirvelee. Pian riittää yöpymispaikan kriteeriksi se ettei haise. Muutenkin tällä kulmalla tuntuu pikkukylistä puuttuvan saksan "zimmer frei" kyltit, ei taida olla turistialuetta. Unkarin rajalle on enää 30 km.

294/3116 km

14. päivä

Feldbach - Budapest. Todella mahtava aamiainen ja sen tuella matkaan. Ennen rajaa oli hotellia ja gasthausia vieri vieressä. Olisi ollut valinnan varaa jos tänne asti olisi älytty tulla. No ihan hyvä näinkin, saatiinpahan hyvät snitzelit. Rajalla katsoivat passinkannet ja vilkaisivat rekisterikilpeä, nyökkäys ja tervemenoa Unkariin. Otetaan bensaa ja kysellään tarvitaanko vignettiä budapestiin. Vastauksena olankohautus, siispä espresso ja tee riittävät. Vignettiä tarvitaan vain motarilla. Matka jatkui ja keli lämpeni. Auringonkukkia, heinää rullissa, aumoissa ja kuutioissa. Kuivan heinän ja auringonkukkien värittämää uskomattoman keltaista maisemaa halkovalla tiellä on menossa mielenosoitus - ainakin ihmisten kantamista kylteistä niin pääteltiin. Traktorit oli parkkeerattu pellon reunaan ja porukkaa oli liikkeellä kohtuullisen paljon. Ei kuitenkaan liittynyt meihin ja päästiin 35 asteen helteessä Balatonin pohjoisrannalle. Yhdessä monista pikkubaareista nautittiin cokis, fanta ja pidettiin kameraharjoitukset.

Matka jatkuu kohti Budapestia hien virratessa kaikkialta muualta paitsi jaloista - miksei sieltä? Trabantit savuttavat niin, että Tonavan silloista se oikea meinasi jäädä löytymättä. Kyseltiin jo vähän neuvoakin, mutta taisivat olla yhtä turisteja kuin mekin - omassa kaupungissaan. Kuski oli poissa kartalta, mutta pienen kurvailun jälkeen apukuski muisti oikean sillan ja velipojan penthouse löytyi kuin köytyikin läheltä Margit-saaren länsipäätä. LT saatiin mahtumaan tallin pilttuuseen, kun irroitettiin toinen peileistä. LT:ssähän se on helppoa, kun irtoilevat ihan itsekseenkin.

Oluen ja suihkun jälkeen oltiin valmiita lähtemään läheiseen Mammuttimarkettiin syömään. Sienikeittoa ja pihvi, mutta olihan kumma kapakka - ei ollut brandyä, ei calvadosta, eikä edes konjakkia. Siirryttiin metrolla turistipyydysten ääreen kävelykadulle, jossa nirppanokkainen tarjoilija toi houkuttelun jälkeen Heinekenit. Fiilikset meni ja väsyttikin sen verran, että lähdettiin Maken kämpille.

341/3457 km

15. päivä

Aamulla kuului ikkunasta hälyttimen ujellusta ja ääni alkoi vaivata niin, että oli oikein mentävä katsomaan. No ei hätää, se oli jonkun toisen. Kilometrejä on kertynyt 3547, josta motaria semmoiset 100 km. Niin se vain mopo kulkee pikkuteitäkin pitkin. Sankarten aukiolle ihmettelemään ja makkaraa syömään. Illemmalla taas turistiseudulle Annan baariin, Anna Queenille.

16. päivä

Pest, kauppahalli. Turistihinnoiteltu gulassi ja litran tuoppi kävelykadulla. Jälkiruoaksi guinnessit ja maapähkinöitä For Salessa käyntikorttien keskellä. Illalla rock'n rollia Old Man's pubissa.

17. päivä

Olutta, unta, olutta, kirja. Bluesin renkutusta Old Man's pubissa.

18. päivä

Mopo hommiin. Päivi osti Aral:sta motaritarran viikoksi ja sai jäsenkortin jota ei sitten kysytty kertaakaan. Budapestista lähdettiin harjoitusten ansioista sujuvasti. M1:stä sateenroiskeessa takaisin Ötzilään. Rajalla ei kysytty yhtään mitään, viittilöitiinpähän vain pois jaloista. Sitten ajettiin Höffeniin kaffelle ja sämpylälle, mutkiteltiin siitä Pöffeniin kohti pilven reunaa ja aurinkoa. Motarilla oli laitettava vuorit päälle kun lämpö tippui 16 asteeseen ja vettä tihuutti. Eisenstadtissa 100 km myöhemmin sama toisin päin +28 ja aurinko lämmitti niin että. Lämpimänä on kiva "hurjastellla". 86km/t 70:n rajoitetulla risteysalueella toi kivan 21 €:n matkamuiston. Yöpaikat on taas hakusassa. Vasta Wiener Neustadtissa löytyi torin laidasta hotelli, joka tarjosi huoneen. Mopo piti viedä torin toiselle puolelle parkkihalliin, mutta eipä jaksettu enää etsiskellä muutakaan kun kello oli jo yli 18. Kaupunki ajettiin tarkkaan ristiin rastiin ja käveltiin vielä päälle. Tiedetäänpähän ainakin missä on keskusta. Guinnessia pitkän harkinnan jälkeen. Sitten talon punkkua ja suolapalaksi crostineja valkosipulilla, kinkulla ja mozzarellalla (knoblauch - speck - mozzarella). Ajatus Tarvisiosta ja Terence Trent D'arbysta kiehtoo vaimoa kovin. Tälle käy jos saa ajaa mutkateitä. Täälläkinpäin Ötzilää näyttäisi olevan ihan oikeita alppeja ja kunnon kurveja. Päätöksen kunniaksi mentiin Hemingwaysiin Zipferille (ok) ja Warsteinerille (aika makeaa).

339/3796 km

19. päivä

Herättiin ihan issekseen ennen kellojen soittoa 5:30. Bueno aamiainen 6:30 ja baanalla oltiin jo 7:30. Parkkitalo ei maksanut mitään kun tultiin illalla seitsemän jälkeen ja lähdettiin aamulla ennen kahdeksaa. Suunta kohti Grazia 145 km. Grazissa höffenpöffen strassella oltiin klo 9:00. Hoideltiin apteekkiasiat ja käytiin suorittamaan kotosuomesta Hannulta saatua tehtävää etsiä Xoor merkkiset kalastusaurinkolasit. Ensimmäinen optikko ei ollut kuullutkaan sellaisista, joten ryhdyttiin perehtymään kaupungin kaava-arkkitehtuuriin kahdella pyörällä ja lopulta osuttiin keisari Josefin torille, jossa In Optik luopui Xooreistaan korkeaa korvausta vastaan. Tehtävä suoritettu, jatketaanpa matkaa. No nythän ollaan samoilla kulmilla kuin viikko sitten, ja ajettiin melkein samanlaiset kiemurat, mutta löydettiin kyllä uusiakin. Ajettiin aika hienoja enskareittejä, kunnes viimein löytyi viitta Köflach - no sinne. Edelleen Itävallan Sallaan, jossa ikuistettiin molemmat digitaalifilmille.

Syötiin viehättävässä gasthaus Zach:ssa ja ajettiin ihanaa kippuratietä, jolla uusi Wingikin taipui mukavasti (en päässyt ohi). Sitten olikin taas baanan aika.

Ensin motarimutkia 12 km (kannattaa kokeilla joskus jos kaipaa jännitystä elämään) ja sitten tapahtumaköyhä (onneksi) moottoritiesiirtymä miljoonan tunnelin kautta kohti Udinea. Unkarilaisia, slovenialaisia sun muita puolalaisia oli kotitarpeiksi, mutta ei ruuhkia. Vielä yksi tunneli ja Tarvisio 1 km oikealle.

Heti oli kuin olisi kotiinsa tullut. Tarkistettiin kylän toisen reunan hotellit noin muodon vuoksi ja sitten keskelle Nevadan eteen parkkiin. Huone löytyi ja mopolle talli, yes. Liekö taas osuvan ajoituksen ansiota. Pihassa oltiin about klo 16:00. Siihen aikaan tuntuu vielä huoneita löytyvän. Suihkuun, sukkien pesu hotellisaippualla bideessä ja oluelle. Illalla odottaa Terence Trent D'Arby. Life is good and rock'n roll is here to stay. Jo toisen kerran Jumpin' Jack Flash livenä tällä reissulla. Päiville se oli jonkin sortin ekstaasin paikka.

440/4236 km

20. päivä

Päivä valkeni vasta kun nostettiin parvekkeenoven luukku ylös ja hups kellohan oli jo 9. Nukuttiin mahtavat 8:n tunnin unet. Nautittiin nopea marmelaatisämpyläaamiainen, pakattiin ja katseltiin kun penskat hiihti pääkadulla kilpaa - niin, talvilajiosaamista pidetään täällä näköjään yllä asvalttihiidolla. Pitäisiköhän ruveta tuomaan tänne rullasuksia.

Mopo kohti pohjoista etsimään pikkuteitä. Ei yhtään oikein hyvää pätkää mutta kovin monta tutun oloista. Motaria vältellen vanhaa tietä Kreuzerpassin ja Obertauernin yli Salzburgia kohti. Jossain oli viitat Salzburg 112km ja 164 km riippuen tien valinnasta. No lopulta hyvä yritys pikkutielle joka osoittautui todelliseksi pikkutieksi ja sai vielä houkuteltua meidät ihan väärään suuntaan, mutta lopulta olimme kuitenkin Halleinissa. Ajan säästämiseksi motaria Salzburgiin kysymään yöpaikkaa lentokentän kupeesta olevasta hotellista. Seudulla haisi kuitenkin paska ja hintakin oli mahtavat 92€, niin jatkettiin sateenreunan alla 1-tietä kohti Straswalchenia ja Riedelin tehtaan myymälää.

Kuuden kieppeillä pysähdyttiin gasthof Weichenbergerin pihaan. Emäntä ystävineen oli juuri saapunut ajelulta viragollaan. Mopo saatiin talliin viragon viereen, vaatteet vaihdettua ja olutta. Päivi on ihan poikki, mutta - Life is still good. Ensi kerralla otetaan mukaan postikortteja, joista näkee mistä ollaan ja tullaan, niin ei tartte niin kauheasti selitellä vajavaisella kielitaidolla.

307/4543 km

21. päivä

Aamuvirkkuja ovat nämä Ötzit. Kaupat oli jo kahdeksalta täynnä porukkaa. Illalla jäi emännän kanssa aamiaisajan selvitys hieman vaiheeseen ja alkuperäinen yhdeksän näytti olevan paremmin totta kuin uusi kahdeksan. Siispä kylille. Apteekista rennien korviketta, kaupasta laimennettua limonaatia ja tupakkia. Vermeet niskaan ja uusi yritys aamiaiselle yhdeksältä. Kelvollinen aamiainen, eka kerran kunnolliset kuuden minuutin munat. Kohti Schneegartenia ja Riedelin lähteille. Olipa vaimo pikkuisen innoissaan. Tehtaanmyymälä oli pienehkö, mutta suunnilleen koko mallisto esillä ja paljon muutakin kristallia. Päivi osti takakontin täyteen lasia (3 viinipullon korkkia)!

Berchtesgadenin Klinikalle säilytykseen "jätetyt" takit eivät olleet vielä löytäneet postiin saakka, siispä hakemaan. Poikettiin vielä ostamassa se huivikin. Ja sitten baanalle 8:a Ulmiin ja edelleen 7:aa pohjoiseen tavoitteena Kassel, Lauenförde ja Villa Löwenherz. Haaveeksi jäi vaikka viisari oli välillä kaksi leveyttään 220:n paremmalla puolella. Seitsemän korvilla oli vielä 260 km jäljellä ja kun kyseessä ei ollut rautaperseajo, niin pysähdyttiin Fuldaan. Löydettiin kovin kromantillinen Kultainen Karppi -hotelli, on suihkuteltu ja kehitelty vallan uusia näppylöitä. Nyt on kuitenkin taas olut edessä ja muistiinpanot tekeillä.

714/5257 km

22. päivä

Olipas se romanttinen hotelli. Silmäluomet alkoivat läpsymään klo 6:40. Vaikka vieressä ollut kirkko illalla vähän pelotti, niin ikkunasta ei yön aikana kuulunut sitten niin yhtikäs mitään. Liekö apuna ollut gourmet illallinen, pullo viiniä ja calvados. Joka tapauksessa taas nukuttiin kuin pienet porsaat. Aamiaisen jälkeen käytiin kaupunkikierroksella Louisin kulmaa etsimässä, ja kuski paikallisti itsensä taas kartalle.

Kamat päälle ja baanalle, neljä tuntia sikana, kaksi paussia ja kerran tankilla. Lyypekissä 484 km päässä taas tutulle hotelli-infotaululle. Lindenplatzilla aseman edessä näytti olevan sopiva hotelliesiintymä, joten päätettiin mennä sinne kyselemään. Kolmas tuotti tuloksen, duppeli, late checkout ja talli. Hikikään ei ehtinyt kunnolla irrota - siis kylille.

Ostin taas vaihteeksi italialaiset käsintehdyt kengät 95E. Repullinen Biodrogaa löytyi suurimmasta tavaratalosta Karstadista. Jo aiemmin tutuksi tullut Mummopaikka oli kiinni, mutta löydettiinpä uusi, josta saimme jeveriä ja hohenfelderiä joista jälkimmäinen on ehdottomasti parempaa. Muisteltiin edellistä kertaa Lyypekissä kun mentiin taksilla syömään spagettia. Warsteinerkin on ihan hyvä olut. Kilukaluja on osteltu ja taas ollaan mummopaikassa, Eddyn baarissa, kun alkoi pissattaa ja vähän sateleekin.

Mummopaikka sai nyt uuden merkityksen. Vanha räjähtänyt mummo tiskin takana on ihan lärvit ja pystyy nippanappa juomaa jakamaan. Lyypekissä näitä tuntuu riittävän kunhan oppii näkemään pintaa syvemmälle. Iltapäiväpörrö sitä sitten tuli ja sen myötä mahtava väsymys. Siihen pari palaa pizzaa ja vot eiköhän oltu sängyssä ennen kahdeksaa. Nukkumisharjoituksethan siitä seuraa - tällä kerralla kahden kieppeillä. Unilusikalla tutumaan ja aamulla taisi olla pizzanpala kun tuli vetenä pihalle. Hyvä aamupala kuitenkin korjasi tilanteen ja pikku-päikkärin jälkeen kuski oli taas valmis päivän koitokseen. Päivi lähti Karstadtiin sinkoilemaan jotain punaista itselleen. Ressukka ei ole vielä saanut mitään mainittavaa yhtä huivia ja paria pullonkorkkia lukuunottamatta.

Nyt alkaa sitten olla merkkejä koti-ikävästä, kun pitää kaupungilla tiirailla näkyykö suomen rekkareita. Kohta niitä varmaan näkyy, kun päästään lauttarantaan. Jetillä paluu oli aina niin kipeänsuloista kotimaanodotusta täynnä, mielenkiintoista nähdä tuoko Superfast muuta uutta kuin venäläisiä ja rekkakuskeja niin kuin on kerrottu.

484/5741 km

23. päivä

Matka jatkui Lyypekistä kohti Rostockia vanhaa 104:ta pitkin ja samat vanhat jonot niihin liikennevaloihin. Eiköhän ne koskaan kyllästy. Kuka osaisi kertoa jonkun toisen polun Rostockiin. Tällä kertaa ei ajettukaan suoraan motarille (vahingossa), vaan jatkettiin vanhaa polkua seuraavaan isompaan kylään, josta oli viitoitus 20:lle. Siltikin se motari on tylsä. Ei ainuttakaan bensa-asemaa vieläkään, vain yksi keskeneräinen katoksen tekele ja mitätöidyt opasteet. Nopeus on vapaa ja siitä on kyllä jäljetkin näkyvissä. Mustia serpentiiniviiruja korjattuun kaiteeseen.

Saavuttiin satamaan ja temppuiltiin itsemme Hangon laituriin. Jonossa ei pyörän pyörää, siispä terminaalille ihmettelemään. Vanha tuttu viron poika, joka tavattiin pari päivää aikaisemmin vähän ennen Fuldaa oli hondansa kanssa pakkaamassa tavaroita eikä tiennyt vieläkään paljonko tankkiin mahtuu. Päivi lipputiskille ja Superfastin ensimmäinen yllätys. Paatti on myöhässä ainakin 10 tuntia. Allright! Vitutusta on kahdenlaista, toinen jää päälle ja tarttuu ympäristöön, toinen taas hulvahtaa yli, tekee polvet ja mahan veteläksi - ja valuu sitten jonnekin. Tämä oli onneksi tuota jälkimmäistä laatua. Koska viimeisin check-in on klo 4, siirrymme lähimpään hotelliin odottelemaan laivan lähtöä.

Putte-ankan rintapalat ja Etelä-Afrikkalainen Helderberg Wineryn Stellenbosch 2000 Cabernet Sauvignon korjaa tilannetta kummasti. Ensin maku oli aika terävä, mutta pienen hengittelyn jälkeen mitä mainioin. Päälle vielä teet ja calvadokset (ei niin hyvää kuin romanttiset) sekä pitkät Lubzerit, niin eiköhän sitä kolmeen jaksa odotella ja filosofoida moottoripyörämatkailusta. Kello 3:30 hotellista rantaan 11 km. Taas mukavia ihmisiä moottoripyörillä, joten aika lähtöä odotellessa ja laivalla kului rattoisasti. Superfastissa pyöriä ei laiteta seinän viereen vaan keskelle kantta, mikä asettaa vähän enemmän vaatimuksia sitomiselle, mutta hyvin sujui koska pyöriä oli kuitenkin vain kymmenkunta.

159/5900 km

24. päivä

Aamuyöstä Superslow:lla Hankoon. Päiväkänni pääsi yllättämään, mutta ei satanut!

25. päivä

Aamulla Hangossa kello 7 suomenaikaa ja viimeinen suunnistus kotia kohti. Hanko ja Tammisaari sightseeing kierrosten jälkeen juotiin kupposet Lohjanharjun Myllylammella. Ajettiin Pälkäneen kautta Orivedelle ja yllätys - tiehän on remontissa. Pari vesipisaraa ja reissun viimeinen stau Längelmäellä.

Nautittiin kahvi ja tee Lapinvuoren Nesteellä, jota on laajennettu uuden tien turisteja tuovaan vaikutukseen uskoen ja viimein oltiin kotitallissa puolenpäivän jälkeen.

Tällaisen reissun idea ei oikein ole vielä kristalloitunut sanoiksi, mutta kolme viikkoa kilometrejä, sekalaisia hotelleja, pyykinpesua bideessä, aamulla ei ole ihan varmaa missä illalla päänsä kallistaa. Kaikki on niin kovin erilaisen todellista, että viimeistään alppien alipaineessa kaikki ylimääräinen stressi imeytyy paukkeella korvista ulos. Päivittäiset pikkuprobleemat ja ratkaisut ovat niin konkreettisia. Pääasiassa pohditaan sitä mihin huomenna mennään ja arvaillaan, onko aamupalalla muutakin kuin sämpylää ja marmelaadia. Tällä kertaa kokeiltiin kahta erilaista tapaa liikkua. Etelään mentiin moottoriteitä vältellen ja koska aikaa oli, matka tuntui taittuvan vallan mainiosti. Maisemat olivat vaihtelevia ja kyydissäkin oli paljon nähtävää. Paluumatka olikin taas sellaista "äkkiä kotiin, reissu on ohi" -tunnelmaa. Moottoritietä mennään niin kovaa kuin mopo kulkee, kuskin pää kestää ja talven ylitys vaatii.

415/6315 km

Ensi kesänä uudelleen!